Katsoin eilen videon, jossa mies kertoo loppusoinnuin siitä, kuinka teknologia vie meiltä todellisen sosiaalisuuden ja terveen keskustelun. Runomittaa lukuunottamatta tuo on loistava muistutus siitä, että olemme jatkuvasti kiinni digitaalisessa napanuorassa huomioimatta niitä, jotka ovat fyysisesti lähellä ja kuinka leikkipuistot ovat tyhjillään, koska lapset ovat siinä samassa muutoksessa mukana. Annamme informaatiotulvan riistää meidät lähimmäisiltä ja katsomme navigaattoria, kun voisimme kysyä tietä.
Minun mielestäni tärkeämpi ongelma on se aika, jonka menetämme itseltämme. Golfkaverini, yks Dalai, sanoi joskus: “Vietä joka päivä jonkin aikaa yksin.” Olen viettänyt paljon aikaa yksin. Bussissa istun yleensä yksin, vaikka vieressä istuisikin joku. Aamupalapöydässä istun yksin, koska en edes herää puolison lähtiessä sianpieremän aikaan sorvin ääreen. Iltaisin istun monesti aivan yksin tietokoneen ääressä. Niin, en minä oikeastaan tee kovin usein omia juttujani, kun olen kokoajan noin virtuaalisella tasolla jossain. Aina on joku kiinnostava lanka, jota pitkin pääsee jonnekin aivan muualle. Tuoreet näkökulmat päihderiippuvuuteen kertovat, että riippuvuus syntyy, kun riippuvuuden kohde on keino paeta. Miltä tässä nyt paetaan? Kyvyttömyys olla hetkeäkään irti viittaa siihen, että riippuvuus on ainakin päässyt syntymään.
Minulla on kaksi tekijää, jotka parantavat onnellisuuttani. Ensimmäiseksi yksi suosikkilajeistani on uinti. Yhdet väittävät sitä hengenvaaralliseksi ja toiset tylsäksi kaakeleiden tuijotteluksi. He ovat kaikki väärässä. Uinti on suuri zen-harjoitus, koska altaaseen ei saa vietyä kovin paljon virikkeitä. Mikään ei tietenkään estä espoolaista bemarimiestä tuomasta räpylöitä, pullareita, snorkkeleita, lättäreitä (ne käsiräpylät) ja lautoja altaan reunalle. Oheiskrääsän määrästä nopeiden altaan reunalla olen päätellyt, että laji elää nousukautta. Ohittamistani räpyläpotkijoista päätellen hyvää tekniikkaa ei voi ostaa. Olen tästä ylpeä ja koppava, mutta minä sentään osaan. Liekö likinäköni syy, mutta minä en edes kovin paljon kiinnitä huomiota kaakelointiin, vaan yleensä joko kiinnitän huomiota omaan kehooni tai mietin jotain aivan muuta. Se tarkoittaa siis 50 metriä keskeytymätöntä rauhaa tai vain 25 metriä vähän proletaarimmissa halleissa.
Toinen onnellisuutta parantava tekijä on rikki mennyt älypuhelimeni. Toki harmittaa, etten pääse oikeasti tärkeisiin asioihin käsiksi, kun olen reissussa ja muistiinpanoja pitää tehdä enemmän käsin, mutta sellaista turhaa virikekanan elämää ei pääse syntymään, koska Nokian Series 40 polyfoonisine soittoäänineen ei kovin pitkään huvita. Varsinkin, kun sadan tason Sudoku ei pysty tallentamaan etenemistä, joko minusta tulee maailman paras neljässä ensimmäisessä tasossa tai keksin jotain parempaa tekemistä. Siis vaikka katsoa ympärilleen, olla tekemättä mitään tai herra paratkoon: vaikka lukea kirjaa. Kirjojen kantamisen pöljyys toki auttaa zen-harjoitusten kanssa juostessa ja pyöräillessä, mutta Spotifyn latistamin aivoin en jaksa myöskään kaivaa vanhaa kunnon MP3-soitinta naftasta sekä suunnitella ja transkoodata sitä 256 megan päräyttävää musiikkikokemusta, jota seuraavat kuusi viikkoa jurnuttaisin väsymykseen asti lenkkipolulla. Ei siis ole musiikkia ja sekin on hyvä asia.
Talven täydellisen passivoitumisen jälkeen olen kuitenkin huomannut, että pää painaa vähemmän, kun tunnin tai pari päivässä viettää tilassa, jossa on vain matkalla paikasta toiseen. Vaikka olisi matkalla töihin tai sieltä kotiin, kenelläkään ei yksinkertaisesti voi olla sellaisia vaatimuksia, joille voisi tehdä mitään. Perillä ollaan, kun perillä ollaan ja sillä välillä jalat tai pyörät vievät, kunnes on aika lopettaa. Tämä on äärimmäisen tärkeä havainto jokaiselle riittämättömyyden tunteen kanssa painiskelevalle uraperämoottorille. Terve ruumis nimittäin seuraa terveestä mielestä eikä toisinpäin. Puolitoista vuotta sitten lokakuussa minulla oli yksi terve ajatus muutoksesta ja se pieni päätös syömällä laihduttamisesta on sittemmin johtanut parantuneisiin tuloksiin petankikaverini Cooperin kehittämässä nerokkaassa juoksutestissä. Osaan edelleenkin blerchata sohvalla päiväkausia, mutta jäätelön lisäksi minulla on intoa käyttää kaikki rahani fillariin tai käydä neljässä urheilutapahtumassa vuodessa. Yhdessä talvessa saa kymmenen kiloa takaisin ja helposti unohtaa, kuinka kropalla eläminen on hyvää vastapainoa pään sisällä elämiselle.
En kuitenkaan kannusta ketään liikkumaan. Siellä nopeiden uimareiden radalla on jo liian paljon hengenvaarassa pärskiviä valaita ja pyörätiet ovat toistaiseksi sopivan tyhjiä sosiaaliseen eskapismiin. Sen sijaan kannattaa syödä oikein, koska siitä saa maagisia kykyjä. Jonain päivänä sitä huomaa haluavansa myös juosta, koska kävely ei satu enää tarpeeksi polviin. Joskus sitäkin sitten tekee ihan sateessa hymy kasvoilla. Voi puolison kanssa yhdessä nauraa, kuinka kämppä täyttyy lisäravinnekaupan kylkiäisinä antamista sheikkereistä. Joskus kannattaa vaihtaa älypuhelin pariksi päiväksi laatikossa lojuvaan ysärimalliin (niihin Micro SIM -kortteihin saa niitä kehyksiä kyllä). Jos ei muuten pysty, näytön rikkomalla on pakko.
Minulle stand up -komiikka oli syy jossain vaiheessa myöntää itselleni, että minulla ei ole aikaa omistaa pleikkaria. Nyt tuntuu siltä, että ajoittain Netflix olisi syytä laittaa katkolle, kun elämä täyttyy oikeista asioista.
Pitää osata olla itsensä kanssa omilla ehdoillaan. Pitää olla muiden seurassa, jottei masennu, mökkihöperöidy tai muutu itsekkääksi. Sen jälkeen vasta mukana nykyajan kotkotuksissa, koska ei meillä ysärin puolella niin siistiä kuitenkaan ollut, vaikka olikin matopeli. Ei sitä jaksa kovin kauaa enää, kun on lapsena jo saanut hahmon täyteen. Jopa 2048 menettää hohtonsa, kun sen saa pelattua kymmenen kertaa läpi, vaikka säännöt muutettaisiin Tetrikseksi. Merenranta ja tuoreiden yrttien tuoksu kestävät aikaa.
Minä pyöräilin samana päivänä kahden vanhan asuinalueeni läpi ja ihmettelin, miksi sieltä löytyi uusia paikkoja, jotka olivat olleet siellä koko ajan. Ehkä elämässä olisi pitänyt olla enemmän kuin läjä erikokoisia näyttölaitteita.
Koe jotain uutta tällä viikolla.