Kotona on joskus sanottu, että voisi se komiikasta puhuminen jo pikkuhiljaa riittää tältä päivältä. Vouhottamiselle pitää pistää stoppi, kun ajatukset pyörivät siellä, mitä on tullut tehtyä liikaakin. Käskystä en ole lakannut, mutta puhe on silti tyrehtynyt hyväksyttävälle tasolle. Minulla on uusi päämäärä elämässä. Minusta on tullut laihduttaja.
Jo monta kuukautta olen kertonut jotain laihduttamisesta jokaisella keikalla ja koko ajan syntyy lisää ideoita. Miksipä ei, kun aihekin on niin helppo. Laihduttaminen ei sovi kenellekään ja monet sen kanssa ovat painineet. Kaikki tuntevat ainakin yhden läskin ja heistä molemmat ovat joskus yrittäneet laihtua. Kultasuoni, tavallaan.
Henkilökohtaiselta kannalta puhutaan kuitenkin liiallisuuksista. Tokihan minä päätin, että kolmekymppisenä painan alle 90 kiloa ja vaaka tahtoi olla eri mieltä. Päätös on pitänyt tehdä päivittäin uusiksi ja ruokakaupan hyllyjen välissä vielä kymmenen kertaa. Karkkihylly lähinnä kuvottaa, samoin leipähylly, mutta juustoja voisi syödä useita kiloja yli tarpeen. Reissussa toivoo, että itsekuri riittää vaihtamaan ranskalaiset salaattiin. Lounastauolla harmittaa, kun sosiaalinen syöminen onnistuisi paremmin mättökiinalaisessa tai jossain muussa kävelymatkan sisään mahtuvassa viidessä buffetissa. Lisämaustetta elämään saa, kun ei syö normaalia ruokaa ollenkaan, vaan rangaistuksena huonosta menestyksestä laihduttajana syödään pussidieettiä. Sellaista, jonka tärkein vaikutus on lisäravinnevalmistajan tilin täyttäminen ja jojolaihduttajien määrän kasvattaminen. Silti minä teen sitä, koska tiedän olevani parempi kuin muut laihduttajat. Tiedän myös olevani parempi kuin se vanha minä, joka oli huonompi kuin muut laihduttajat. Todisteitakin on näyttää: tällä kertaa olen oikeasti yli 10 kiloa pienempi. Tuollaiseen tulokseen en koskaan päässyt. Satasen ali ei ole menty, kun ensikerran sinne tultiin.
Minulla on taustaa laihduttajana. Neuvolapainon jäädessä taakse päätin tehdä muutoksen. Aloin liikkumaan, karppaamaan ja tarkkailemaan syömisiäni. Kyllä se vähän vaikuttikin, mutta siinä missä onnellinen ihminen lihoo viisi kiloa, minä olin onnellinen viiden–kuuden edestä. Jossain vaiheessa päätin, ettei paino ole akuutein ongelmani. Opin välissä olemaan kova itselleni ja nyt taito näyttää siirtyneen traanien karistamiseen. Paino ei vieläkään ole akuutti ongelma, mutta se on nyt suurin projektini, kunnes se on valmis. Sen jälkeen saattaa olla vuorossa jokin muu ryhtiliike. Tiedä häntä. Tällä kertaa ajatusmaailmaa muokkasi Läski syö miestä -kirja, joka antoi potkua asenteeseen.
Olen hyvin suurella varmuudella Excel-laihduttaja. Aloitin projektin luomalla jonkinlaisen taulukkolaskentakaavaston seuratakseni tuloksia. Nyt 157 päivää myöhemmin taulukosta on kehittynyt päivittäin täydentyvä infosivu hienoine graafeineen. Ei tuollaista normaalit ihmiset tee. Sen lisäksi minulla on maaginen vaaka, joka lähettää painon ja rasvaprosentin suoraan nettiin, joten tietojen tallentamiseen ei menisi juurikaan aikaa ellen olisi ihan niin pakko-oireinen. Tämähän ei tietenkään riitä mihinkään, vaan päivittäistä ja yöllistä aktiivisuutta tarkkailee pieni aktiivisuusmittari. Luonnollisesti sekin siirtää tiedot tietokoneelle itse, kunhan käy lähimaastossa kääntymässä. Tarkkailenko kaloreita? No tottakai ja syketietoja, jos liikkumaan ehdin.
Numeroiden roplaaminen on edennyt täysin naurettavalle tasolle, mutta suurin saavutus on ollut päämäärässä pysyminen. Nyt jo 157 päivästä 156 on alkanut punnituksella. Yksi vaaka on touhussa hajonnut, mutta väliäkös tuolla. Lisäksi ympäröivistä ihmisistä on tullut aika kannustavia, kun päivästä toiseen jaksan vouhottaa. Kolmas hyöty alkoi hetki sitten, kun askelmittarin innoittamana aloin ensin kävellä kohtuuttomia määriä ja sain jopa parin vuoden tauon jälkeen juoksukengät jalkaan parina aamuna. Neljäs hyöty jo unohtuikin: tammikuussa sain entisen työkaverin yrittämään yhtä hullua painoprojektia. Tänään aikaa on kulunut reilu viidennes ja molemmat ovat kohtuullisesti aikataulua edellä.
Järjen rajat rikkoutuivat täydellisesti, kun päätin tänä vuonna osallistua Helsinki City Triathloniin elokuussa. Aloin harjoitella myös puolimaratonia varten, mutta osallistuminen selviää vasta, kun tiedän, että ehdin sen tapahtumapäivänä juosta, ennen kuin tulee kiire keikalle. Ei ole väliä juoksenko vai en, mutta haluaisin pystyä siihen halutessani. Lisäksi se on helppoa, kun treeniohjelmia löytyy netistä.
Noin 14 kiloa myöhemmin minulta on kysytty monta kertaa, että olisiko vinkkejä tai haluaisinko ruveta valmentajaksi. Tässä nyt sitten tulee:
Nämä ohjeet eivät ole kovin kummoisia. Mikään ei ole salaista tietoa ja kaikki löytyy Googlesta. Siksi kiteytän koko oman menestykseni siihen, että päätin muuttua. Jos et aio muuttua, ei kannata laihduttaa. Oikeastaan ensin muututaan ja sitten laihdutaan.