Olen kiertänyt komiikkaklubeja väsymättä. En osannut itse sitä niin hienosti sanoa, mutta onneksi Risto Koo osasi pukea asian sanoiksi. Moni on sanonut, että se on vaikuttanut positiivisesti ja olen kehittynyt. Sen olen itsekin huomannut. Omaa tasoaan ei kukaan tajua. Sitä joko tuntuu hyvältä tai pahalta lavalla. Minusta tuntuu lähes aina pahalta. Tunnistan hyvän keikan, kun sellainen tulee vastaan, mutta useimmiten arvio menee siihen suuntaan, että minä en ole tyytyväinen ja joku yleisön edustaja tulee kiittelemään ja tarjoaa juomat. Yleensä siinä vaiheessa olen kuskina. Taidan olla aina muille kuski.
Oman kehityksensä tai taantumuksensa huomaa, kun kuuntelee vanhoja keikkoja ja uusia peräkkäin. Tallennan paljon esiintymistäni videolle tai ääniraitana, koska haluan jossain vaiheessa tietää, miten meni. Lavalla eletään hetkessä ja aikakäsitys tekee Matrixista tuttuja hyppäyksiä. Ei siellä olla luomassa tarkkoja muistikuvia. Tiedän, että esiintymiseni näyttää keskimäärin paremmalta kuin vuosi sitten.
Vuosi sitten osallistuin Helsinki Comedy Festivalin Kong Showhun. Kyseessä on kilpailu, jossa kolme yleisön jäsentä kerrallaan toimii tuomarina ja kun nämä tuomarit ovat kuulleet tarpeeksi, he nostavat äänestyskorttinsa ilmaan ja esiintyjä vaihtuu. Esiintyjän tehtävä on päästä viiteen minuuttiin. Jos useampi pääsee loppuun asti, järjestetään toinen kierros tai huutoäänestys. Tavat vaihtelevat hyvinkin paljon. Pääsin pariin minuuttiin asti. Päätin jo silloin, että Kong on typerää raadollista viihdettä. Ei komiikassa voi kilpailla. Siksi olenkin tänä vuonna osallistunut kolmeen puhdasoppiseen Kong showhun ja yhteen variaatioon.
Ensimmäisessä Kong showssa tulin kolmanneksi. Eli pääsin viiteen minuuttiin ilman yhtään tuomariääntä. Toni Jyvälä ja Heikki Vilja saivat parhaan tuloksen huutoäänestyksen perusteella. Hämeenlinnan Tomaatteja Tomaatteja -festivaalilla olin jälleen kolmas. Tommi Tuominen ja Antti Haapala päätyivät tasapeliin yleisön kieltäydyttyä huutoäänestyksestä. Minut äänestettiin pois toisella kierroksella, mutta kokonaisaika oli joukon kolmas. Palatsin Komiikkamestari -kilvassa ennen Kong-sääntöjen alkamista oli viisi minuuttia aikaa lämmitellä yleisöä ja sen jälkeen samat säännöt kuin muualla. Tasatilanteessa tuomaristo teki valinnat. Karsinnoista menin jatkoon toisena ja finaalissa jäin toiseksi Antti Haapalalle. Saimme kuitenkin molemmat keikan Palatsiin syksylle, joten suuri tavoite tuli saavutettua.
Lauantaina olin vuoden jälkeen esiintymässä Helsinki Comedy Festivalin Kong Showssa. Tällä kertaa tulin toiseksi. Voiton vei Shaz Rahman, jonka kannattajat tuntuivat huutavan kovempaa joka yrityksellä, kun tuloksen saamiseen tarvittiin kolme mittausta, viimeinen ihan desibelimittarin kanssa. Tuloksella ei ainakaan tällä kerralla ole mitään väliä, koska muutaman minun puolestani huutaneen ilme jäi hyvin mieleen. Kiitos paljon. Oli myös mahtavaa esiintyä Apollossa. Astetta pramiampi paikka, vaikka ei ehkä olekaan komiikalle paras paikka.
Muihinkin kilpailuihin on tullut osallistuttua. Viimeisimpänä sain kutsun Vuoden Stand Up Tulokas 2012 -kilpailuun. Finaali on Apollossa 6.10. Kilpailemassa ovat arkkiviholliseni Antti Haapala, Iikka Kivi, Matti Patronen ja Johanna Tohni. Antti on siis hyvä jätkä, mutta häviän aina kisatilanteessa. Samana päivänä tuon kutsun kanssa selvisi, että pääsin semifinaaleihin myös Vuoden Koomikko 2012 -bakkanaaleissa. Kilpailussa on mukana vielä 20 nimeä ja 10 poistuu joukosta kahden viikon sisään. Jännittävä tilanne. Kolmantena kilpailuna on Ken on Heistä Kaikkein Hauskin, jonka Tampereen karsintoihin osallistun 21.9. Ilveksessä.
Elämä ei oikeasti ole yhtä kilpailemista. Jossain vaiheessa totesin, että pitää tehdä keikkoja, jotta kehittyy. Osa keikoista näyttää olevan kilpailuja, voi voi. Oikeasti jatkoon pääseminen on mahtava juttu ja menestys tuntuu hyvältä, mutta lopulta hyvä komiikka syntyy tekemällä paljon hyviä keikkoja. Lauantain Kong Show oli vuonna 2011 aloitetun uuden keikkakalenterin 150. keikka. Tämän vuoden laskuissa se oli järjestysluvultaan 77. Laskuista on pudonnut kaksi jonnekin jäljettömiin, mutta unohdettuja ei lasketa.
Työtä on tullut tehtyä paljon, mutta onneksi tämä ei suurimmaksi osaksi tunnu työltä. Paluumatkat öisessä autossa yksi humalainen haulikkopaikalla ja toinen takapenkillä untenmailla ovat niitä reflektion hetkiä, jolloin hetkisen kaduttaa. Väsymättä aion kuitenkin jatkaa, koska tämä on parasta, mitä tiedän.
En ole vielä yhtään kilpailua voittanut, mutta vuosi on muuten mennyt paremmin kuin koskaan uskalsin odottaa.