Komiikka on muutakin kuin hauskoja juttuja. Suuri osa siitä on esiintymistä ja läsnäoloa. Lisäksi pitää olla oma ääni ja rytmi kohdallaan. Tätä ei tietenkään tiedä ensimmäisillä kerroilla. Klubin hyvä isäntä onnistuu luomaan kannustavan ilmapiirin ja sitä ymmärtää olevansa syntynyt tähän kaikkeen. Jos viisi minuuttia menee tosi hyvin, teen vaan kaksi kertaa peräkkäin samat jutut tai vielä parempi: puhun hitaammin. Olen ihan valmis kaikkeen!
Osa komiikan lumosta on siinä, että yleisö ei ikipäivänä uskaltaisi, haluaisi tai viitsisi nähdä sitä vaivaa nousta lavalle tuijottavien ihmisten eteen. Illan isäntä korostaa etukäteen, että laji on vaikea ja seuraava kaveri voittaa itsensä uskaltautumalla lavalle. Kaikki menee hyvin ja muutama kuustoista keikkaa enemmän heittänyt tulee kysymään, että oliko toi nyt muka oikeesti eka keikka. Ensimmäinen kuva lajista on syntynyt ja laiva on lastattu hirveällä määrällä itsevarmuutta. Yleisö on nähnyt, kuinka joku on voittanut pelon, välttänyt katastrofin ja osunut nauruhermoon pari kertaa. Se on ihan oikea saavutus, mutta tie on alussa.
Minulla on niin hatarat muistikuvat oman urani alusta, että en muista kuinka kohtuullista tai kohtuutonta oma itsevarmuuteni on ollut ja kuinka usein olen joutunut totaalisesti epäonnistumaan. Sovitaan, että on ollut kohtuutonta ja räpiköinti on muistojen tietoisen tukahduttamisen tuloksena päässyt unohtumaan. Luonnonlahjakkuutta on minulla niin vähän, että se on todennäköisintä. Tarinastakin tulee rikkaampi ja dramaattisempi, jos leikitään yhdessä. Joka tapauksessa esiinnyin niin harvoin ja panostin keikkojen välillä niin vähän, että monet väkevät muistot liittyvät vanhan juttulistan lukemiseen hämmentyneenä. Mitä ihmettä tuo avainsana on saattanut silloin tarkoittaa? Alussa opettelin lähinnä keksimään juttuja. Toki olin omasta mielestäni kovinkin vakavissani, mutta iän myötä on huomattu, että tosissaan oleminen on vielä dramaattisempi juttu.
Jotkut alkuaikojen hylätyt ideat ovat olleet jopa aika hyviä. Niitä on kokeiltu ja ne eivät ole toimineet, mutta jostain mielen syövereistä synapsi on vuosia myöhemmin löytänyt toisen ja olen kokeillut uudestaan. On todella noloa huomata, että ei ole osannut kertoa omaa juttuaan. Jossain vaiheessa minusta on tullut ideoideni arvoinen esittäjä. Vuosien varrella on tullut huomattua, että lavalla voi huutaa ja joskus kuiskata. Riittävän pitkän ajan päästä kumpaakin uskaltaa jopa kokeilla. Vaikealla ajatuksella on paremmat mahdollisuudet kehittyä pitkäksi jutuksi. Ei tarvitse riipiä hädissään kaiken maailman silppua lava-aikaa täyttämään. Olisi nuorempana pitänyt tajuta, ettei sitä lava-aikaa tarvitse täyttää väkisin.
Nykyään mietin lava-aikaa luottamuksena. Se määrä minuutteja, jonka illan kulun päättävä MC tai tuottaja lappuunsa kirjoittaa, on jonkinlainen markkina-arvo ja luottoluokitus. Käsittääkseni pankit nostavat luottoluokitusta edellisten suoritusten perusteella. Jokainen lisätty viisi minuuttia on uusi haaste. Aivan ensimmäiseksi pitää oppia ylläpitämään yleisön mielenkiintoa paremmin. Pitää oppia intensiteettiä ja energiaa. Lyhyemmistä pyrähdyksistä on saattanut selvitä monotonisestikin. Parinkymmenen minuutin suvereeniin hallintaan pitää löytää itsestään uusia puolia. Tunnin sooloesitystä ei jaksa kukaan ellei ole vähän dramaturgin vikaa ja jonkinlaisia tunnelman hallittua nousua ja laskua sopivissa kohdissa. Näin on isot pojat kertoneet. Minulla on käytännön kokemusta pienemmistä luottorajoista ja niidenkin romahtamisesta. Teki hyvää.
Yksi suurimmista haasteista on kahdenkymmenen minuutin setti. Uuden viiden minuutin portaan lisäksi peli muuttuu. Tuon mittaisia esityksiä on vaikea päästä harjoittelemaan. Treeni-illoissa on talo väärällään innokkaita koomikonalkuja ja solidaarisuussyistä kaikille annetaan reilusti saman verran aikaa. Samalla kaksikymmentä minuuttia on kauppatavaraa. Sen verran ammattilaisklubeilla ja yksityistilaisuudessa odotetaan koomikon suoriutuvan. Kun aletaan puhua maksuista, ei enää leikitä. Kymmenen minuutin treenin voi jättää kesken, jos ei ole mitään pelastettavaa. Jopa treeniklubilla luottamus, joka pitkän setin kokeilemiseen vaaditaan, on melkoinen. Se on parin tunnin illassa viidennes koko illan lava-ajasta, pääesiintyjä. Epäonnistua ei saa ja tunnelma pitää nostaa sieltä, minne sen onnistuu hautaamaan, koska yleisölle on annettu lupaus. Miten harjoitellaan sellaista, jota ei koskaan pääse kokeilemaan?