Valitettavimpia lajiin kuuluvia asioita stand up -komiikassa on yleisössä olevat huutelijat. Se siis kuuluu lajiin vähän niinkuin sähköiskut sähkömiehen töihin tai niskan murtuminen alppihiihtoon. En tiedä kenenkään kuolleen siihen, että koomikon yleisössä on ollut joku äänekäs häirikkö, mutta muulla tavoin näille tyypeille on ihan yhtä suuri tilaus. Osa näistä tyypeistä on niitä, joiden kanssa ei voi katsoa edes televisiota, koska ruudussa pyörivää luontodokumenttia pitää kommentoida niin paljon, ettei Pentti Nissisen ääni erotu mussutuksen yli. Tilastollisesti ottaen nämä huutelijat ovat enemmän päissään kuin muu yleisö ja yleensä jossain siellä keski-iässä. Nämä niljakkeet ovat yleensä myös rumia. Veikkaan, että tuollainen huutelu aiheuttaa toistaiseksi lääketieteelle tuntemattoman reaktion, joka aiheuttaa rumuutta. Voi myös olla, että nämä tyypit ovat järjestäen alkoholisteja. Jos tulette, stand up -keikalle, älkää ottako selvää. Pysytte nuorina ja kauniina ikuisesti.
Tälle ilmiölle on nimi: Heckle. Suomenkielinen vastine on varmaankin häiriköinti, mutta hecklereiksi niitä piireissä kutsutaan. Voi heitä kutsua myös ihmisperseiksi, paiseiksi tai ameeboiksi. Nämä eivät ole vakiintuneita termejä, vaan keksin ne itse äsken. Näiden mätien omenoiden kanssa järkeily on yleensä mahdotonta, vaikka pohjimmainen syy näiden yksilöiden tarpeettomuuteen tässä maailmassa on hyvin yksinkertainen: “Ettehän te, herrajumala, mene teatteriinkaan huutamaan.” Myönnetään, että stand up -esitykset sijoittuvat usein anniskelutiloihin, mikä ei ole ihan teatterin veroinen paikka. Yhtälailla siellä lavalla on henkilö, joka yrittää sanoa jotain yleisölle. Esitys ei parane, vaikka sen päälle sammalletaan irtonaisia sanoja. Ei kannata yrittää auttaa. Koomikko ei myöskään aio lopettaa esitystään, vaikka haluaisit keskittyä mielummin dokaamiseen.
Yleensä, ei aina, mutta kohtuullisen usein, joskus pääsylipun tapahtumaan ostanut yleisö haluaa nähdä sen esityksen, josta ovat maksaneet. Vaikka jollekin imbesillille huutamisen voi tehdä hauskasti, se katkaisee esittäjän flown. Vihaisena esitetty komiikka ei ole välttämättä niin hauskaa, kuin saman esittäjän rauhassa omalla tyylillä tekemä. Koomikko saa esityksestään sovitun maksun, mutta muulta yleisöltä varastetaan osa maksetusta arvosta. Vähintä, mitä ihmisnapanöyhtä voi tehdä, on tarjota kierroksen koko yleisölle, olla hiljaa ja taittaa vaikka omat niskansa — ihan hiljaa. Toivon, että kolmen kappaleen jälkeen huomasitte minun suhtautuvan nuivasti kuvattuihin ihmisiin ja heidän toimintaansa. Stand up voi olla vuoropuhelu yleisön kanssa, mutta koomikko tekee aloitteen. Hän on sentään ainoa, joka saattaa tietää, mihin juttu on menossa. Olen siinä auvoisessa asemassa, että en vedä huutelijoita puoleeni. Voi olla, että edellisen tai seuraavan esittäjän kohdalla tekee mieli lässyttää päälle, mutta minä kohtaan sitä selvästi harvemmin. Luulen, että pelkäävät minun istuvan päälle. Siksi en uskalla laihduttaa.
Yhden kerran heckleristä on ollut oikeasti hyötyä. Kyseessä ei ollut tavallinen ruma keski-ikäinen ihrapallo, vaan nuori kaunis naishenkilö, joka sattumalta oli juonut itsensä Aune-Marjatan kuuloiseksi. Tai ei se sattumaa ollut, kyllä sille maistuu joskus. Mielettömän tapahtumaketjun kautta tunnemme nyt paremmin ja olen saanut useamman hyvän keikan sitä kautta. Tiedän, ettei tällaista oikeasti tapahdu eikä tämä koskaan tule toistumaan, joten tätä esimerkkiä ei kannata seurata. Jos haluatte jollain tavalla auttaa lavalla olevaa koomikkoa, tulkaa juttelemaan keikan jälkeen ja kertokaa kavereillenne, mitä olette kokeneet, katsokaa muidenkin koomikoiden esityksiä ja löytäkää oma suosikkinne. Jos ette pidä stand upista, dokatkaa himassa.
Vaikka olen hecklaamisen kautta tavannut yhden ihanan ihmisen, tämä kirjoitus on omistettu Nooralle Lapista, joka terrorisoi iltaa Bäkkärissä 19. lokakuuta 2011. Toivottavasti olet oppinut käyttäytymään tai lopettanut live-komiikan katsomisen. Olet illan yleisölle ja esiintyjille edelleen velkaa.